Kesäravit ovat pelillisesti palkitsevia niin vasta-alkajalle kuin kokeneemmallekin pelurille. Tasaväkiset, usein aloittelevien hevosten lähdöt ovat alttiita yllätyksille. Niinpä hevosen hauska nimi tai vaikkapa hevosen kilpailunumero voivat olla tuottavia pelin perusteita. Monet pelaavat esimerkiksi syntymäpäivänumeroitaan. Lämmitteleviä hevosia katselemalla, saattaa löytää energiaa pursuavan tai symppishevosen, joka suorastaa sanoo "pelaa minua".
Kokeneet pelaavat kiertävät kesän pikkuraveja seuraamassa pussiinjäämisiä, häiriön aiheuttamia laukkoja ja pelaavat sitten viime kilpailujen sijoituksiaan parempia hevosia. He seuraavat raveissa myös lämmitykset tarkkaan löytääkseen normaalia paremmilta tai huonommilta vaikuttavat hevoset. Kokeneemmat pelurit etsivät myös "alipelattuja" hevosia, siis niitä joiden kerroin on korkea menestysmahdollisuuksiin nähden. Pikkuraveissa näitä kerroinvääristymiä löytyy erittäin paljon.
Lisätietoa totopeleistä löytyy Fintoton sivuilta www.yritys.fintoto.fi/pelikoulu
12. Räjähdys on ollut luokkahevosen maineessa jo ennen kilpailu-uran alkua. Startit ovat vahvistaneet kyseessä olevan huippulahjakkuuden, tosin laukat vaivaavat vielä. Nyt vastus on aikaisempia lähtöjä helpompi, joten laukattomalla juoksulla ori on lähellä voittoa. 8. Sorjan Pilke parantaa koko ajan. Hankasalmella tamma laukkasi viimeisessä kaarteessa ollessaan kirimässä. 5. Sevina starttaa jo lauantaina. Tamma on koelähdön perusteella pelihevosia. 11. Viapori on vauhdikas mutta kovin laukkaherkkä. 7. Liitoleevi tuli viimeksi tasaisesti. Jos ori jatkaa kehitystään, menestyy se tässä. 2.Vilu-Linta teki maanantaina hyvän ajan. 6. Veena tuli tasaisesti omaa vauhtiaan Mikkelissä. Jämsässä on vaikea yltää vastaavaan aikaan.
Sevinan viides emä Taika teki 1959 syntyneeksi kovan ajan 29,8ke. Tamma kantakirjattiin juoksijakantakirjaan ensimmäisten joukossa numerolla 4. Tammalinjan toisessa haarassa kulkee harvinainen päistärikkö väri. Tänä kesänä Anita Viitaselle syntyi päistärikkö orivarsa, ilmeisesti ensimmäinen vuosikymmeniin.
1. Master Plan menetti Hankasalmella keulapaikan viimeisessä kaarteessa. Se sinnitteli kuitenkin toiseksi. Nyt on paikka ottaa juoksu hetihaltuun. 11. Gold Frontier on paljon tauluaan paremmassa vedossa. Jos ori polkee ravia koko matkan ei voittokaan ole kaukana 5. Titane Nordique lähtee matkaan hyvä koelähtöaika alla. 13. Honeystar tuli Hankasalmella hyvin loppua. 2. Jetton De Jolly aloitti keväällä asiallisesti. Kolmevuotias on mennyt varmaankin tauon aikana eteenpäin. 4. Classic Fast on mennyt lähdön hevosista kovinta vauhtia. Paras loisto on kuitenkin puuttunut otteista. 9. Saddle Seattle teki paikallisravivoiton päälle tiistaina Teivossa reilun ennätyksen parannuksen
10. Helmin Sointu nousee salama-avaajana heti lähdössä kärkijoukkoihin. Hankasalmella tamma otti helpon keulavoiton. 14. Tsingiska on löytänyt istuvan sarjan. Tamma meni Mäntän raviviikonvaihteessa ennätysvauhteja. 7. Teresiina ei pystynyt Hankasalmella kukistamaan Helmin Sointua kuolemanpaikkajuoksulla. 13. Tilun Veto teki viimeksi asiallisen pitkän kirin kolmatta rataa huolimatta heikosta sijoituksesta. 1. Kuun Kajo olisi keulajuoksulla mahdollinen voittaja. Eilen ruuna laukkaili hylkäykseen, mutta muuten se oli hyvän oloinen
Tsingiskan emä Tipan Tuikku on hyvä periyttäjä. Petteri Salosen kasvattamat neljä kilpailuikäistä varsaa ovat kaikki vähintään tähtijuoksijoita ja ansainneet yli 10 000 euroa.
10. Anelka Run on lupaavan oloinen Ruotsin tuonti. Mikkelissä tamma paikkasi laukkansa hyvin. Eilen Jämsässä tamma jäi kovavauhtisessa juoksussa kuolemanpaikalle ja oli aivan asiallinen 4. Queen Arioso teki viimeksi lentokelissä huippuajan. Nyt tavoitteena lienee selkäjuoksu kärjen tuntumassa. Lujaa lähtevä 1. Pepi Tex on lähdön todennäköinen keulahevonen. Keväällä hyvässä tikissä ollut 5. When In Rome palaa pikkutauolta. 2. Omega Polaris näytti Killerillä ja Porissa laukkaavan kärkipään sijoituksen. Teivossa ruunalla ei ollut mahdollisuuksia surkealta lähtöpaikalta. 8. Hill Quito on tehnyt välillä kovia lopetuksia takajoukoista.
13. Jukan Tähti nousee suosikiksi ravivarmuudellaan. Viimeksi Vermossa tamma ampaisi takamatkalta vauhdilla matkaan, mutta ajautui lopulta kuolemanpaikalle. Jukan Tähti eteni kierros jäljellä keulaan ja kesti varmaan voittoon. 15 Lindan Likka voittanee lähdön ravilla pysyessään. Se on kahdessa viimeisessä kilpailussaankin esittänyt kovia kyytejä. 12. R.R. Veera jäi viimeksi kuolemanpaikalle hurjavauhtisessa viisivuotiskilpailussa. Tamma hyytyi lopussa, mutta osoitti vauhtia löytyvän. 10. Lötens Blixt on myös huippuiskussa. Viimeksi se menetti kakkossijan aivan viime metreillä. 5. Puutuma laukkasi viimeksi kakkossijalta viimeisessä kaarteessa. Jos tamma pääsisi keulaan vetämään reipasta vauhtia, olisivat takahevoset vaikeuksissa. 1. Madrid puristi viimeksi kuolemanpaikalta tähtijuoksijaksi.
Ero-Lohko pitää hallussaan 1000 metrin maailmanennätystä. Se juoksi Jämsässä vuonna 1959 ajan 22,0. Vastaavan tammojen ennätyksen 23,8 on tehnyt Jukan-Tähden emänemä Mutrin-Lento Kokemäellä vuonna 1965.
7. Candy Kiss runttasi viimeksi kuolmanpaikalta voittoon kovavauhtisella päätöskierroksella. Tauolta palannut voittoisa 4. Mr Icebreaker ei jaksanut viimeksi keulasta. Ruuna parantanee paljon tähän. 10. Effective Kemp on juossut kovissa lähdöissä ja tehnyt viime kertaa lukuunottamatta hyviä esityksiä. 6. Livi Brat on parhaimmillaan V75-tason hevosia.Nyt tamma on jättänyt kovissa lähdöissä vain tasaisen vaikutelman 9. Kelly Jo on juossut pohjois-Ruotsissa. Uusissa käsissä tamma on huomion arvoinen. 11. Raw Silk on kärsinyt viime starteissa huonoista tuureista
3. Kilpaveikko lienee kovatasoisen lähdön keulahevonen. Viimeksi Hankasalmella 2. Herttelin Toivo oli kuolemapaikalta niukasti parempi. Vermossa Kilpaveikko oli v75-lähdön kakkonen Fuugan takana. Herttelin Toivo on tässäkin lähdössä todennäköinen kuolemanpaikkahevonen. Toissa kerralla Vermossa ori jäi lopussa pussiin. 4. Marat teki viimeksi Teivon supertroikkalähdössä sitkeän kirin. Edellisessä Teivon kisassa kiritila aukesi vasta vähän ennen maalia. 8. Marimin oli talvella vahvimpia ehdokkaita kuningatarkilpailuun. Tamma on erittäin nopea, mutta nyt kiripätkä säästettäneen loppumatkalle. 6. Sirun Valpuriina on saavuttanut vuoden aikana huimasti tammahuippua. Tammalla on kova loppukiri ja se on tauoltakin huomion arvoinen. 10. Lavinia on keskittynyt viime aikoina montélähtöihin. 9.Tementeri kohtaa nyt viime kilpailuja sopivamman vastuksen. 1. Sekottaja on jaksava tamma.
Sekottaja oli ehdolla kuningatarkilpailuun, mutta jäi vielä tällä kertaa karsituksi.
5. Just Face It on kärsinyt voittonsa jälkeen rutkasti epäonnesta. Tamma saattaa päästä tässä keulaan. 8. Still Sexy on noussut kesän aikana huippukuntoon. Tammalla ajettaneen nätti juoksu, jonka jälkeen se kirii tulisesti. Kolmannessa sisällä matkannut 1. Super Narva olisi saattanut viimeksi matkan jatkuessa jopa voittaa lähtönsä. 4. Indy Pepper otti Mikkelissä kolmossijat näteillä juoksuilla. 3. Sydney's Duke olisi kova sana erityisesti ylivauhtisessa juoksussa. 6. Warner Hill on ailahtelevainen. Parhaana päivänään ruuna tekee huikeita juoksuja.
10. Making Taking on tehnyt viime kilpailuissa jatkuvasti hyviä lopetuksia. 1. Sunny's Mazarin teki viimeksi vahvan 800 metrin kirin, mutta sortui vähän ennen maalia laukalle. 4. First Diamond ei ole ollut parhaimmillaan hyvän Kokkolan juoksun jälkeen. 8. Vitalizee teki hyviä juoksuja ennen kahden kuukauden taukoa.
Eestissä syntyneen Stonelaken emä Koskelan Anemonen kasvattajanimi tulee kasvattaja Rauno Halttusen aikanaan Jämsän Hassissa omistamasta Koskelan tilasta.
Viikonlopun viimeinen lähtö on erittäin vaikea pelattava. 2. Fieldhead Roma paikkasi Haapajärvellä hyvin laukkansa. Sitä ennen tamma teki asialliset juoksut kovissa porukoissa. 8. Ego Gem on erittäin jaksava ori. Viimeksi nuorten sarjassa sen kyydit eivät aivan riittäneet. 9. Look Like Angel taipui viimeksi hieman kuolemanpaikalta. Toukokuussa tamma oli varmassa kunnossa. 12. Turnillo olisi saattanut saada viimeksi ilman häirintää kirkkaammankin mitalin. Ruuna esitti paikallisraveissa vakuuttavia otteita. 1. Dianne Hilly palailee tauolta. Tamma kuuluu ykkösradalta mukaan peleihin.